Jätehuolto Naantalissa
Lounais-Suomen Jätehuolto on kilpailuttanut asukkaiden puolesta jätteen kuljetukset kunnan alueella ja hoitaa jätehuollon organisoinnin sekä asiakaspalvelun.
Omalle kiinteistölle tilattavan jäteastian lisäksi on mahdollista sopia lähinaapureiden tai saman tien varrella asuvien kanssa yhteisen jäteastian, ns. kimppa-astian käytöstä.
Jäteastiaan kerätään lajiteltua sekajätettä, josta tuotetaan energiaa jätevoimaloissa. Kierrätettävät jätteet voi viedä yleiseen kierrätyspisteeseen. Vaaralliset jätteet tulee viedä esimerkiksi lajitteluasemalle.
Mikäli kiinteistösi sijaitsee 10 000 asukkaan taajama-alueella, biojäte on jätelain mukaan lajiteltava erikseen joko kompostoriin tai tyhjennettävään biojäteastiaan. Voit tarkistaa jätehuoltokartasta, kuuluuko kiinteistösi 10 000 asukkaan taajama-alueen velvoitteiden piiriin. Lue lisää biojätteen keräyksestä täältä.
Saarikiinteistöjen asukkaat sekä Kemiönsaaren Rosalan, Hiittisten, Högsåran ja Paraisten Iniön kiinteistönomistajat vievät sekajätteensä aluekeräyspisteiden yhteisiin jäteastioihin.
Jos et ole varma, onko saarikiinteistöllesi hankittava omat tyhjennettävät jäteastiat vai kuuluuko kiinteistön jätteet viedä aluekeräyspisteeseen, tarkista asia jätehuoltokartasta tai kysy neuvoa asiakaspalvelustamme.
Aluekeräyspisteitä on sijoitettu saariin ja rantojen tuntumaan paikkoihin, joissa saaristossa asuvat ja mökkeilevät liikkuvat. Osa aluekeräyspisteistä on käytössä vain kesäisin, loput ovat asukkaiden käytössä vuoden ympäri. Osa aluekeräyspisteistä on lukittuja. Avaimen jäteasioihin saa ottamalla yhteyttä asiakaspalveluumme.
Aluekeräyksen jätemaksu on vuosimaksu ja se maksetaan jokaisesta asuin- tai vapaa-ajan rakennuksesta. Kiinteistön omistajan vaihtuessa kuluvan vuoden jätemaksun maksaa se, jonka omistuksessa kiinteistö oli 1. tammikuuta. Hinnat löytyvät täältä.
Ruokajätteen kompostoiminen alentaa aluekeräyksen vuosimaksua. Vakituisen asunnon vuosimaksuun vaikuttaa myös asukasmäärä. Ilmoita kompostoinnista kirjallisesti jätehuoltolautakuntaan, ohjeet ilmoittamiseen täällä. Huomioithan, että kompostointialennusta ei myönnetä jälkikäteen laskutuksen tapahduttua. Kompostointi-ilmoitus tulee päivittää 5 vuoden välein.
Jäteastian tyhjennysmaksut ja jätehuollon perusmaksu
Tarkista kuntasi jätteiden tyhjennysmaksut täältä.
Tyhjennysmaksujen lisäksi asukkailta kerätään jätehuollon perusmaksua. Perusmaksu on asuntokohtainen vuosimaksu, jolla katetaan kotitalouksille asiointihetkellä maksuttomia jätehuoltopalveluja ja jätehuollon viranomaistoimintaa.
Astiapalvelu kuuluu jatkossa jäteastian tyhjennysmaksuun
Elokuusta 2024 alkaen LSJH:n alueella on käytössä astiapalvelumalli pyörällisille 140–660 litraisille astioille. Tämä tarkoittaa sitä, että LSJH toimittaa tarvittaessa jäteastiat niille kiinteistöille, joilla käytetään käsin siirrettäviä 140–660 litran jäteastioita.
Kiinteistöillä käytössä olevat kiinteistönhaltijoiden omat jäteastiat korvataan LSJH:n toimittamilla jäteastioilla sitä mukaa, kun ne ovat huonokuntoisuuden vuoksi käyttöön sopimattomia, tai mikäli jäteastia ei sovellu alueen jätteenkeräysjärjestelmään. LSJH arvioi jäteastioiden korvaamisen tarpeen. Astiapalvelun hinta tulee sisältymään jäteastioiden tyhjennysmaksuun 1.1.2025 alkaen.
Jätteiden keräysvelvoitteet – Miten toimin?
Uusi jätelaki on tuonut uusia velvoitteita lajitteluun. Sen mukaan kaikissa yli viiden huoneiston asuinkiinteistöillä taajamissa on oltava jätepiste, jossa lajitellaan erikseen sekajäte, biojäte, kartonki-, muovi-, metalli- sekä lasipakkaukset. Tämän lisäksi tiheästi asutuilla alueilla biojäte on lajiteltava biojäteastiaan tai kompostoriin. Kuntien tehtävä on huolehtia jätekuljetuksista.
Jätelaji | Asuntojen määrä, kiinteistö taajamassa | Asuntojen määrä, kiinteistö yli 10 000 asukkaan taajamassa | Asuntojen määrä, kiinteistö taajaman ulkopuolella |
---|---|---|---|
Sekajäte | 1 tai enemmän | 1 tai enemmän | 1 tai enemmän |
Biojäte | 5 tai enemmän | 1 tai enemmän | |
Metalli (pakkaukset ja pienmetalli) | 5 tai enemmän | ||
Lasipakkaukset | 5 tai enemmän | ||
Muovipakkaukset | 5 tai enemmän | ||
Kartonkipakkaukset | 5 tai enemmän | ||
Keräyspaperi | Kuten jätelain 49 ja 50 § määräävät |
Biojätteen erilliskeräysvelvoite ei koske kiinteistöjä, joilla syntyvä biojäte kompostoidaan kyseisellä kiinteistöllä. Biojätteen kompostoinnista tulee aina tehdä kompostointi-ilmoitus.
Biojätteen lajitteluvelvollisuus koskee taajamissa sijaitsevia yli viiden huoneiston kiinteistöjä ja yli 10 000 asukkaan taajamissa kaikkia kiinteistöjä. Biojätteen erilliskeräyksen järjestämisen vaihtoehtoina on hankkia joko omaksi tai kimppaan naapureiden kanssa kompostori tai tilata OmaLSJH:sta tai asiakaspalvelusta biojäteastia ja sen tyhjennykset.
Biojätteen lajitteluun on erilaisia vaihtoehtoja:
Biojäteastia
- LSJH:n kautta hankittava 140 l tai 240 l biojäteastia (1 ja 2 viikon tyhjennysrytmillä).
- LSJH:n kautta hankittava 140 l tai 240 l tuulettuva biojäteastia (enintään 4 viikon tyhjennysrytmillä).
- Liity tai perusta biokimppa yhdessä lähinaapureiden kanssa.
Biojäteastia ja sen tyhjennykset tilataan OmaLSJH:n tai asiakaspalvelun kautta. Lue lisää astiapalvelusta.
Kimppa-astiapalvelu ja kimppa-astia tilataan sähköisen lomakkeen kautta tai ottamalla yhteyttä asiakaspalveluumme. Myöhemmässä vaiheessa kimppa-astiapalvelukin tulee tilattavaksi OmaLSJH:n kautta.
Kompostori
- Kompostoi itse kompostorissa ja ilmoita kompostoinnista jätehuoltoviranomaiselle.
- Liity tai perusta kimppakompostori useamman kiinteistön kesken. Kimpan perustaja ilmoittaa kompostoinnista jätehuoltoviranomaiselle.
Kompostointi-ilmoituksen teet helpoiten LSJH:n sähköisen asiointipalvelun OmaLSJH:n kautta. Ohjeet kompostointi-ilmoituksen tekemiseen löydät täältä.
Jäteastian hankinta ja sijoittaminen
Kiinteistönhaltija hankkii jäteastiat OmaLSJH:sta tai asiakaspalvelumme kautta. Asiakaspalvelumme neuvoo sopivan astian valinnassa.
Sijoita jäteastia niin, että jäteautolla pääsee vähintään 10 metrin päähän. Hyvä sijoituspaikka on usein kiinteistölle johtavan tien liittymä. Tien tulee olla riittävän kantava, koska jäteauto voi painaa yli 20 tonnia. Myös auton kääntymiseen pitää tarvittaessa varata tilaa. Astia on hyvä merkitä nimellä tai talon numerolla erityisesti haja-asutusalueella.
Jäteastian tyhjentäminen
Sekajäteastiat on tyhjennettävä vähintään neljän viikon välein. Poikkeuksena taajaman ulkopuolella sijaitsevat kiinteistöt, sillä niihin voi talviaikana (viikot 41–17) valita myös kahdeksan viikon tyhjennysvälin. Sekajäteastian tyhjennysväliä voi pidentää lajittelemalla biojätteet erikseen joko kompostoimalla tai lajittelemalla ne tyhjennettävään biojäteastiaan. Jos ruokajätteet kompostoidaan pieneläimiltä suojatussa kompostorissa tai lajitellaan tyhjennettävään biojäteastiaan, voidaan sekajäteastia tyhjentää kahdeksan tai jopa kuudentoista viikon välein.
Biojäteastiat on tyhjennettävä vähintään kahden viikon välein. Neljän viikon tyhjennysväliä voidaan käyttää, jos biojäte kerätään tuulettuvaan biojäteastiaan, syväkeräysastiaan tai jäähdytettyyn jätehuoneeseen sijoitettuihin jäteastioihin, sekä taajaman ulkopuolella sijaitsevilla kiinteistöillä talviaikana (viikot 41–17).
Pakkausjäteastiat on tyhjennettävä vähintään 24 viikon välein.
Vapaa-ajan kiinteistöjen tulee kuulua jätteenkuljetuksen piiriin vähintään toukokuun ja lokakuun alun (viikot 18–40) välisen ajan. Jos jäteastiaa käytetään vain kesällä, sen on oltava tyhjä kesäaikaisen käytön päättymisen jälkeen.
Merkitse jäteastiasi tarralla, jossa lukee kerättävä jätelaji, esim. sekajäte sekä kiinteistön osoitenumero tai muu tunniste. Maksuttomia jäteastiatarroja voit tilata asiakaspalvelustamme tai osoitteesta www.lsjh.fi/tilaamo.
Jäteastiat pyritään tyhjentämään aina samana viikonpäivänä, mutta tyhjennyspäivä voi vaihdella +/- 2 työpäivää. Voit tarkistaa jäteastiasi seuraavan tyhjennyspäivän kotisivujemme Chattibotti-palvelun kautta asiakasnumerosi avulla. Jäteastioita ei tyhjennetä arkipyhinä. Tyhjennyksiin vaikuttavat muutokset tulee ilmoittaa LSJH:lle viimeistään kolme arkipäivää ennen tyhjennystä. Tällaisia ovat mm. tyhjennyspalvelun päättäminen, tyhjennyskerran peruuttaminen tai tyhjennysten määräaikainen keskeyttäminen. Muistathan huolehtia, että LSJH:lla on ajantasaiset yhteystietosi.
Tulossa Naantali
Muut palvelut
Mitä haluat lajitella?
Jätteiden ABC:sta löydät kaikkien jätteiden ja jätelajien lajitteluohjeet. Hae jätteen nimellä tai siirry lajitteluohjeisiin.