12.12.2024
Uutiset
LSJH jatkaa Ringin lopettamia pisteitä Naantalissa
Lounais-Suomen Jätehuolto (LSJH) jatkaa kahta Suomen Pakkauskierrätys Rinki Oy:n lopettamaa ekopistettä Naantalissa.
Rinki tiedotti aiemmin kuluvalla viikolla avaavansa uuden Rinki-ekopisteen K-Supermarket Ukko-Pekalle ja samalla sulkevansa lähialueelta Nuhjalantie 8, Soinistentie 170 ja Tiilenkantajantie 4 Rinki-ekopisteet.
Nuhjalantien ja Soinistentien kierrätyspisteet kuitenkin jatkuvat LSJH-ekopisteinä. Lyhyen siirtymävaiheen vuoksi pisteillä on tällä hetkellä keräysastiat vain lasi- ja metallipakkauksille sekä paperille. Myös lahjoitukseen soveltuvien hyväkuntoisten tekstiilien vaatekeräys jatkuu pisteillä entisellään.
Rinki on jo poistanut pisteiltä muovi- ja kartonkipakkausten keräyssäiliöt. LSJH selvittää parhaillaan aikataulua sille, milloin muovi- ja kartonkipakkausten keräysastiat saadaan pisteille.
– Parhaimmillaan muovi- ja kartonkipakkausten keräys tulee pisteille heti alkuvuodesta, myöhäisimmillään vasta myöhemmin keväällä, kertoo LSJH:n aluepalvelusuunnittelija Kirsi Aittakari.
Nuhjalantien palvelut paranevat aiemmasta, sillä kyseisellä ekopisteellä ei aiemmin ole ollut muovipakkausten keräystä.
Tiilenkantajantien piste poistuu alueelta kokonaan. Kaupunki on toivonut poistoa, koska vieressä on koulu.