31.10.2024
Uutiset
Lajitteluasemilla siirrytään marraskuussa talvikauden aukioloihin ennätysvilkkaan sesongin jälkeen
Talven lähestyessä ja kävijämäärien laskiessa siirrytään Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) lajitteluasemilla suppeampiin talviaukioloaikoihin. Ennen kuin jätekuormaa lähtee viemään lajitteluasemalle, kannattaa varmistua siitä, ettei kuormaan ole eksynyt vielä käyttökelpoista tavaraa.
Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) lajitteluasemilla siirrytään ennätysvilkkaan sesonkikauden jälkeen marraskuun alusta talviaukioloihin.
– Lajitteluasemilla tehtiin kuukausikohtaiset kävijäennätykset tänä kesänä niin touko-, heinä-, elo kuin syyskuussakin. Keskimäärin kävijämäärät olivat kyseisinä kuukausina 10 prosenttia aiempia vuosia suuremmat, kertoo LSJH:n materiaalipäällikkö Marko Kokkonen.
Heinäkuusta alkaen asiakasmäärän kasvua selittää hyvä omenavuosi.
– Vastaanotettujen omenoiden määrä oli tänä vuonna yli kolminkertainen viimevuoden heinä–syyskuuhun verrattuna. Vilkasta toukokuuta selittää osaltaan hiljainen huhtikuu. Olisivatko huhtikuun alun lumimyräkät viivyttäneet sesongin alkamista toukokuulle, Kokkonen arvelee.
Talvikausi hiljentää asemat
Haravointijätesesongin laantuessa myös lajitteluasemien kävijämäärät laskevat. Siksi aukioloajatkin ovat talvella suppeammat.
– Talvikaudella lajitteluasemilla käy alle kolmasosa kesäkauden kävijämäärästä. Aiempien vuosien perusteella tuntuu, että ihmiset talvehtivat, eivätkä tee niin paljon remonttia kuin kesäkaudella, Kokkonen pohtii.
Talvikauden piikkejä lajitteluasemien kävijämäärissä on harvemmin, usein jouluviikoilla pidettävien ylimääräisten vapaiden tai lomien aikaan, jolloin siivotaan paikkoja joulua ja uutta vuotta varten sekä heti juhlapyhien jälkeen.
Lajitteluasemilla otetaan kotitalouksilta vastaan kaikenlaista jätettä. Asemille voi tuoda maksutta muun muassa vaarallisia jätteitä (kerralla maksimissaan 50 kiloa), rikkinäisiä sähkölaitteita kokoon katsomatta, puujätettä, metalliromua, poistotekstiiliä (muovipussiin tiiviisti pakattuna), haravointijätettä, risuja ja oksia sekä pakkausjätteitä.
Asemilla otetaan hinnaston mukaan vastaan kaikenlaista siivous- ja remontointijätettä sekä suurikokoista jätettä, kuten vanhoja patjoja ja rikkinäisiä pehmustettuja huonekaluja.
Käyttökelpoinen tavara ei ole jätettä
Joskus lajitteluasemalle päätyy jätekuorman mukana vielä täysin käyttökelpoista tavaraa, jota ei asemille kuuluisi tuoda. Itselleen tarpeettoman ehjän tavaran voi lahjoittaa kierrätyskeskuksiin tai hyväntekeväisyysjärjestöille, myydä kirpputoreilla tai antaa esimerkiksi sosiaalisen median Roskalava-ryhmissä.
– Turun Topinojan jätekeskuksen sisäänajon yhteydessäkin palvelee maanantaista perjantaihin kello 13–18 Ohituskaista uudelleenkäyttöön -kontti, jonne voi tarjota vielä käyttökelpoista tavaraa. Tavarat päätyvät ohituskaistalta myyntiin Turun Ekotorille, Kokkonen vinkkaa.
Kokkonen kannustaa myös tavaran korjaamiseen poisheittämisen sijasta.
– Omia kulutustottumuksiaan kannattaa pohtia. Uutta ei kannata ostaa vain siksi, että se on halpaa. Ja jos vanha on vielä korjattavissa, se kannattaa korjata tai korjauttaa. LSJH:n toiminta-alueella Varsinais-Suomessa toimivia korjauspalveluja tarjoavia yrityksiä voi etsiä vaikkapa maksuttomasta korjaa.se-verkkopalvelusta, Kokkonen muistuttaa.
Itseään lähimmän jätteen vastaanottopaikan voi etsiä osoitteesta www.kierrätys.info. Lajitteluasemien aukioloajat voi tarkistaa osoitteesta www.lsjh.fi/lajitteluasemat. Kotitalouksien jätteiden vastaanottomaksut voi tarkistaa näppärästi osoitteesta www.lsjh.fi/hinnat. Lisätietoa Ohituskaistasta ja korjaa.se-palvelusta: https://lsjh.fi/ohituskaista/, www.korjaa.se.
LSJH:n lajitteluasemien aukioloajat talvikaudella
LSJH:n lajitteluasemat palvelevat 1.11.2024–31.3.2025 seuraavasti:
- Topinojan jätekeskuksen lajitteluasema, Pitkäsaarenkatu 7, Turku: ma–pe klo 6.30–21.
- Korvenmäen jätekeskuksen lajitteluasema, Helsingintie 541, Salo: ma–pe klo 7–19.
- Isosuon jätekeskuksen lajitteluasema, Isosuontie 137, Raisio: ma klo 11.30–19 ja ti–pe klo 9.30–17.
- Rauhalan jätekeskuksen lajitteluasema, Sydmontie 173, Parainen: ma klo 11.30–19 ja ti–pe klo 9.30–17.
- Paimion lajitteluasema, Muurassuontie 4, Rivonmäki: ma–pe klo 11–18.
- Uudenkaupungin lajitteluasema, Orinkuja 1, Uusikaupunki: ma klo 10–18 ja ti–pe klo 8–16.
- Auranmaan lajitteluasema, Aurantie 518, Aura (Tarvasjoki): ti ja to klo 11–18.
- Kemiönsaaren lajitteluasema, Storkärrintie 99, Genböle: ma ja ke klo 13–18.
- Korppoon lajitteluasema, Strömmantie 12, Korppoo: ke klo 14.30–18.
- Perniön lajitteluasema, Katajarannantie 7, Perniö (jätevedenpuhdistamo): ti klo 13–18.
- Yläneen lajitteluasema, Oripääntie 169, Pöytyä: to klo 13–18.
- Houtskarin lajitteluasema, Näsbyntie 86, Houtskari: joka kuukauden viimeinen arkitorstai klo 15–16.45.
- Mörttilän lajitteluasema, Utö Aukioloajat: lsjh.fi/morttilan-lajitteluasema