17.12.2024
Uutiset
Rauhalan jätekeskuksen kaatopaikan pintarakennetyö on valmistunut
Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) Rauhalan jätekeskuksen kaatopaikan pintarakennetyö Paraisilla on saatu päätökseen.
Rauhalan jätekeskuksessa sijaitsevan jätteen loppusijoitusalueen eli kaatopaikan 2,2 hehtaarin alue on suljettu vesi- ja kaasutiiviin pintarakenteen alle. Pintarakenne estää sadeveden pääsyn jätetäyttöön ja kaatopaikkakaasujen vapautumisen ilmakehään.
Vanhoille kaatopaikoille on aiempina vuosikymmeninä haudattu orgaanisia jätteitä, jotka aiheuttavat kasvihuonekaasupäästöjä. Kaatopaikkojen sulkeminen on osa LSJH:n ilmastotyötä.
Tiivis pintaeristerakenne vähentää kaatopaikan ympäristövaikutuksia ja suotovesien aiheuttamaa jätevesikuormitusta. Lisäksi se auttaa ehkäisemään kaatopaikan kasvihuonepäästöjä.
Kaatopaikkakaasu käsitellään biologisesti biosuotimilla, ja pintarakenteessa on hyödynnetty ylijäämämaita.
Hankkeen yhteydessä Rauhalan jätekeskuksen alueelta varattiin tilaa aurinkopaneelikentälle, mikä mahdollistaisi puhtaan energian tuotannon alueella. Aurinkopaneeleista saatavaa energiaa voitaisiin hyödyntää esimerkiksi Rauhalan lajitteluaseman tarpeisiin.
Rauhalan jätekeskuksen lajitteluasema palvelee asiakkaita marras–maaliskuussa ma klo 11.30–19 sekä ti–pe klo 9.30–17.