Joulu ja vuodenvaihde taloyhtiön jätehuollossa
Joulun ja uudenvuoden vietto vaikuttavat jäteastioiden tyhjennyspäiviin ja LSJH:n toimipisteiden aukioloaikoihin.
Jäteastiatyhjennykset
Joulun ja vuodenvaihteen arkipyhät aiheuttavat poikkeuksia jäteastioiden tavanomaisiin tyhjennysaikatauluihin. Astioiden tyhjennyspäivä voi aikaistua tai myöhästyä 1–3 arkipäivällä. Jäteastioita voidaan tyhjentää joulu-tammikuussa juhlapyhien vuoksi myös viikonloppuisin.
Joulun jätevuori
Joulun aikaan kodeissa syntyy usein tavallista enemmän jätettä, samalla kun juhlapyhät vaikuttavat jäteastioiden tyhjennyksiin. Asukkaita kannattaa ohjeistaa mahdollisuuksien mukaan odottamaan muutama päivä pyhien jälkeen ennen pakkausjätteiden viemistä keräysastioihin, jotta astiat ehditään tyhjentämään. Samalla voit muistuttaa myös kartonkipakkausten litistämisestä sekä sisäkkäin pakkaamisesta – näin tila jäteastiassa riittää pidempään. Isommat erät kartonkia, metallia sekä lasi- ja muovipakkauksia voi tuoda maksutta myös lajitteluasemalle.
Apua lajittelukysymyksiin
Lajitteluohjeita joulun ja uuden vuoden moninaisille jätteille tarjoaa jätteiden ABC -sivusto. Oikean lajitteluohjeen jätteelle kuin jätteelle löytää sanahakua käyttämällä.
Joulukuuset
Joulukuusen paikka ei ole taloyhtiön jätepisteellä, vaan kuuset tulee toimittaa lajitteluasemalle, jossa ne otetaan maksutta vastaan. Taloyhtiö voi halutessa järjestää keräyksen esimerkiksi tilaamalla pihaan omakustanteisen talkoolavan kuusia varten.
Kinkku- ja paistinrasva
Rasva ei kuulu viemäriin! Juoksevat rasvat eivät myöskään kuulu biojätteen keräysastiaan. Neuvo asukkaita laittamaan juoksevat rasvat sekajäteastiaan esimerkiksi maitotölkkiin pakattuna. Jäähtyneen ja kiinteän kinkunrasvan voi laittaa myös biojätteen joukkoon. Taloyhtiön kompostoriin voi toki halutessa laittaa myös nestemäiset rasvat. Asukkaita on hyvä muistuttaa myös biojätteen pakkaamisen tärkeydestä.
Lahjapaperit
Asukkaita on hyvä muistuttaa siitä, että joululahjojen käärepaperit kuuluvat sekajätteen jäteastiaan, eivät paperinkeräykseen. Sekajätteeseen kuuluvat myös pakettinarut.
Jätteen määrää voi vähentää säästämällä siistit lahjapaperit ensi jouluksi tai käärimällä lahjat sanomalehtipaperiin, jonka voi käytön jälkeen lajitella paperinkeräykseen. Lahjat voi paketoida myös esimerkiksi uudelleenkäytettäviin kankaisiin, lahjakasseihin tai -pusseihin.
Ilotulitteet
Ammutut, täysin sammuneet ja jäähtyneet raketit ovat sekajätettä. Käyttämättä jääneet ja vanhentuneet ilotulitteet kuuluu ensisijaisesti toimittaa myyjille. Ellei tämä ole mahdollista, voi asukkaita ohjeistaa ottamaan yhteyttä poliisiin rakettien hävityksen tiimoilta.
.
Poikkeukset palveluajoissa
LSJH:n asiakaspalvelu sekä kaikki lajitteluasemat ovat suljettuna joulun pyhinä (24.–26.12.2024), uudenvuodenpäivänä (1.1.2025) sekä loppiaisena (6.1.2025). Topinojan, Korvenmäen, Rauhalan ja Isosuon lajitteluasemat palvelevat joulun aatonaattona 23.12.2024 normaalia lyhempään, sulkien porttinsa jo kello 18. Topinojan ja Korvenmäen lajitteluasemat sulkevat porttinsa normaalia aiemmin kello 18 myös uudenvuodenaattona 31.12.2024.