11.12.2024
Uutiset
Käyttökelpoisen tavaran vastaanottokontti löytyy jatkossa Topinojan lajitteluaseman puolelta
Topinojan jätekeskuksesta löytyvä uudelleenkäyttökelpoisen tavaran vastaanottokontti siirtyy perjantain 13.12. jälkeen jätekeskuksen sisäänajon yhteydestä lajitteluaseman puolelle.
Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) ja Turun Ekotorin yhteisen Ohituskaista uudelleenkäyttöön -hankkeen kokeilupilottina toimiva oranssi uudelleenkäyttökelpoisen tavaran vastaanottokontti palvelee nykyisellä paikallaan jätekeskuksen sisäänajon yhteydessä perjantaihin 13.12. asti ja aukeaa lajitteluaseman puolella maanantaina 16.12. Tämän myötä kontin aukioloajat laajenevat huomattavasti, sillä konttiin voi jatkossa jättää tavaraa ma–pe klo 6.30–21. Konttiin tuodut tavarat toimitetaan Turun Ekotorin myymälöihin.
– Käyttökelpoiset tavarat kannattaa ensisijaisesti myydä, antaa tai lahjoittaa, ennen kuin niistä luopuu jätteenä, muistuttaa materiaalipäällikkö Marko Kokkonen LSJH:lta.
Hyviä kanavia uusien kotien löytämiseen tavaroille ovat esimerkiksi netin kauppapaikat, sosiaalisen median kanavat, kirpputorit ja kierrätyskeskukset. Jos Topinojalle tuotavaan jätekuormaan on kuitenkin eksynyt uudelleenkäyttöön kelpaava tavara, se saadaan pelastettua lajitteluaseman uudelleenkäyttökontin kautta.
– Olemme iloisia päästessämme entisestään helpottamaan uudelleenkäyttökelpoisen tavaran saamista kiertoon. Topinojan lajitteluasemalla asioivat asukkaat voivat jatkossa ajaa suoraan lajitteluaseman kuormanarviointipisteelle, ja jos heidän kuormassaan on vielä käyttökelpoista tavaraa, sen voi jättää lajitteluasemalla sijaitsevaan konttiin. Kontista tavarat puolestaan löytävät uusiin koteihin Ekotorin myymälöiden kautta, Kokkonen summaa.
Esimerkiksi puiset huonekalut ja metallia pääosin sisältävät tavarat voi jättää konttiin maksutta, pientavaroista ja pehmustetuista huonekaluista peritään jätteiden vastaanottohinnaston mukainen maksu. Hinnasto löytyy täältä.