19.6.2024

Uutiset

LSJH:n lietetyhjennykset laajenevat Turkuun, Auraan, Lietoon, Kaarinaan, Paimioon ja Sauvoon

Ensi helmikuussa Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) vastuulle siirtyvissä uusissa kunnissa lietesäiliöiden tyhjennyksistä vastaavat paikalliset urakoitsijat. Tulevasta muutoksesta kerrotaan asukkaille kirjeellä.

Mies ja säiliöauto tyhjentävät omakotitalon pihan lietesäiliötä.

Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) vastuu viemäriverkoston ulkopuolisten asuinkiinteistöjen lietesäiliöiden tyhjennyksistä laajenee ensi helmikuussa kuuden uuden kunnan alueelle. Parhaillaan LSJH valmistautuu syksyiseen urakkareittien suunnitteluun kartoittamalla kiinteistöjen jätevesijärjestelmätietoja Turussa, Aurassa, Liedossa, Kaarinassa, Paimiossa ja Sauvossa. 

– Olemme jo aiemmin lähettäneet näissä kunnissa kirjeen oletettujen viemäriverkoston ulkopuolisten asuinkiinteistöjen omistajille. Kaikki eivät vielä ole omia lietesäiliötietojaan ilmoittaneet, joten muistutuskierros on parhaillaan käynnissä, kertoo palvelupäällikkö Greta von Wendt LSJH:sta. 

– Kuuden uuden kunnan myötä uusia lietesäilöitä tulee LSJH:n tyhjennysten piiriin arviolta 7000. Tarkempien lukujen saamiseksi toivomme muistutuskirjeen saavien vastaavan kyselyyn kirjeessä annettujen ohjeiden mukaan, von Wendt toteaa. 

Loppuvuodesta LSJH lähettää kaikille tyhjennysten piiriin 3.2.2025 siirtyville talouksille vielä uuden infokirjeen, jossa kerrotaan muutoksesta. Niille asiakkaille, joilla on säännöllisesti tyhjennettävä saostussäiliö tai pienpuhdistamo, sisältää kirje tiedon myös tulevasta tyhjennysviikosta.  

– Umpisäilön tyhjennyksen tilaaminen on asukkaan omalla vastuulla. Siksi on tärkeää seurata säännöllisesti säiliön täyttymistä ja tilata tyhjennys LSJH:ta hyvissä ajoin, von Wendt muistuttaa.      

Urakat paikallisille perheyrityksille 

Samaan aikaan LSJH on kilpailuttanut tulevista tyhjennyksistä vastaavat yritykset ja valinnut niistä vähintään seuraavat kuusi vuotta vastaavat urakoitsijat. Jokaiselle neljästä urakka-alueesta valikoitui kilpailutuksessa alueellinen urakoitsija. Turun alueella (pl. Tortinmäki) tyhjennyksistä vastaa Kuljetusliike Kallio K&H, Aurassa, Liedon pohjoisosissa ja Turun Tortinmäessä Tankkihuolto Rantala & Lumme, Kaarinassa ja Liedon eteläosissa KV-Koneurakointi ja Paimion ja Sauvon alueella Östermalm Trading, joka aiemmin on vastannut muun muassa Kemiönsaaren lietetyhjennyksistä.    

– On hyvä, että urakoista vastaavat kilpailutuksella valitut, kokeneet ja alueemme tuntevat urakoitsijat. Se yhdistettynä ennalta suunniteltuihin reitteihin ja LSJH:n tavoitteeseen siirtyä hyväkuntoisten saostussäiliöiden osalta uuteen ekotyhjennysmenetelmään, edistää lähitulevaisuudessa sekä tehokkuutta että ekologisuutta, Greta von Wendt iloitsee. 

Uusilla alueilla siirrytään samalla kaikille asukkaille selkeään ja samanhintaiseen lokerotaksaan. Siinä tyhjennyshinta sisältää sekä kuljetus- että käsittelymaksun, joka määräytyy lietesäiliön koon mukaan. Hinnat varmistuvat loppusyksyllä, kun Lounais-Suomen jätehuoltolautakunta päättää ensi vuoden jätetaksasta.  

Kunnallisesti järjestetystä lietteiden keräyksestä päätti Lounais-Suomen jätehuoltolautakunta vuonna 2018. Sen mukaisesti Uuttakaupunkia lukuun ottamatta kaikissa LSJH:n toimialueen kunnissa lietteiden keräys siirtyy LSJH:n vastuulle vuosien 2021–2026 aikana. Tähän mennessä LSJH:n järjestämään lietteenkuljetukseen on siirrytty Kemiönsaaressa, Marttilassa, Maskussa, Mynämäellä, Naantalissa, Nousiaisissa, Paraisilla, Pöytyällä, Raisiossa ja Ruskolla. Nyt valmisteilla olevissa kunnissa eli Turussa, Aurassa, Liedossa, Kaarinassa, Paimiossa ja Sauvossa uusi järjestely astuu voimaan 3.2.2025.