31.1.2025
Uutiset
Muutoksia nostoperusteisten biojätesäiliöiden tyhjennyspäiviin usean kunnan alueella viikosta 6 alkaen
Tyhjennyksiä tehostavat uudelleenreititykset tuovat viikosta 6 alkaen muutoksia nosturilla varustetulla jäteautolla tyhjennettävien biojätteen syvä- ja pintakeräyssäiliöiden tyhjennyspäiviin noin 460 kiinteistöllä.

Nosturilla varustetulla jäteautolla tyhjennettävien biojätteen syvä- ja pintakeräyssäiliöiden tyhjennyksiä on tehostettu uudelleenreitityksillä. Uudelleenreitityksen piirissä on noin 460 kiinteistöä, jotka sijaitsevat Aurassa, Kaarinassa, Liedossa, Marttilassa, Maskussa, Mynämäellä, Naantalissa, Nousiaisissa, kanta-Paraisilla, Pöytyällä, Raisiossa, Ruskossa sekä Turussa. Muutosten myötä osa biojätesäiliöiden tyhjennyspäivistä siirtyy yhdestä neljään päivään aikaisemmaksi tai myöhemmäksi, esimerkiksi torstailta maanantaille tai keskiviikolta perjantaille.
Osalla kiinteistöistä muuttuu myös tyhjennysviikko. Tämä voi aiheuttaa ylimääräisen biojätesäiliön tyhjennyksen, jota ei kuitenkaan veloiteta asiakkaalta.
Muutokset astuvat voimaan viikosta 6 alkaen. Oman kiinteistön biojätesäiliön tyhjennyspäivän voi tarkistaa OmaLSJH-palvelusta tai LSJH:n kotisivujen chattibotista.