10.12.2024
Jätteettömämmän joulun ABC 2024
Jätteettömämmän joulun ABC 2024
Lue Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) vinkkilista jätteettömämpään jouluun ja tarkista tavallisimpien joulun ajan jätteiden lajittelu Joulun (ja uudenvuoden) jätteiden ABC:stä.
Näin jätät pienemmän kuorman huomiselle:
- Älä tuota turhaa jätettä!
Maailma on täynnä ehjää tavaraa, jota ihmiset kantavat jätteeksi pois uuden tieltä. Ethän tee niin.
Ennen kuin ostat, harkitse, tarvitsetko todella uutta. Voisiko tarvitsemasi tuotteen lainata ostamisen sijaan? Mieti, onko täysin välttämätöntä vaihtaa toimiva tuote uuteen. Käytä tavarat loppuun asti ja lajittele ne niiden tullessa käyttökelvottomiksi. Ainoastaan lajittelemalla materiaalit pysyvät kierrossa. Jos et tiedä, minne tavara lajitellaan, kysy neuvoa oman kuntasi jätehuoltoyhtiöstä.
Jos ehjä tavara tuntuu turhalta, etkä enää todella tarvitse sitä…
2. Lahjoita tarvitseville, myy eteenpäin!
Käyttökelpoinen tavara ei ole jätettä. Älä tuo sitä lajitteluasemalle tai lajittele jäteastiaan, vaan anna eteenpäin tarvitsevalle. Ehjiä huonekaluja, astioita ja valaisimia voi lahjoittaa esimerkiksi sosiaalisen median annetaan-ryhmissä tai nettikirpputorilla. Tavara- ja vaatelahjoituksia ottavat vastaan useat hyväntekeväisyysjärjestöt ja kierrätyskeskukset. Usein lahjoituksia ottavat vastaan myös oman alueen seurakunnat, joilta voi tiedustella lahjoitustarpeita.
Voit myös myydä käyttökelpoiset tavarat live- tai nettikirpputoreilla tai tiedustella kiinnostusta tavaroidesi ostamiseen läheisestä ostaa ja myy -liikkeestä.
3. Huolla, korjaa ja korjauta tavaroitasi!
Jätteen syntyä voi ehkäistä huoltamalla hankintojaan. Hyvänä esimerkkinä ovat kengät ja vaatteet, joita hoitamalla niiden ikä pitenee. Vinkkejä erilaisten kenkien huoltoon löytyy muun muassa Marttojen sivuilta. Näppärä parsii puhkikuluneet villasukat ja -paidat sekä ompelee tai paikkaa vaatteisiin tulleet reiät.
Kaupungit ovat täynnä käsityön ammattilaisia, jotka huoltavat ja korjaavat käden käänteessä vaatteet, kengät sekä laukut ja herättävät henkiin parhaat päivänsä nähneet huonekalut. Löydät alueella korjauspalveluja tarjoavat yritykset kootusti osoitteesta www.korjaa.se/varsinais-suomi.
4. Älä osta uutta vaan second handia!
Jos tarvitset uutta, selaa ensimmäisenä läpi some- ja nettikirpputorit, käy kirpputoreilla ja vieraile second hand -liikkeissä.
Vaatteita, vintagea ja kodintekstiiliä voi hankkia pienellä kilohinnalla esimerkiksi LSJH:n tekstiilien kierrätysmyymälä Lempparista (Pläkkikaupunginkatu 27, Turku). Myymälässä on kaupan asukkaiden poistotekstiilinkeräykseen tuomia tekstiilejä, jotka ovat vielä täysin käyttökelpoisia ja jotka ammattilajittelijat ovat lajitelleet pois materiaalikierrätykseen menevän poistotekstiilin joukosta. Muistathan sinä kiikuttaa käyttökelpoiset tekstiilit hyväntekeväisyysjärjestöjen keräyksiin poistotekstiilin keräyksen sijasta!
5. Osta kestäviä ja pitkäikäisiä tuotteita – mutta älä niitäkään liikaa!
Älä hurahda villityksiin, äläkä kääri joululahjapakettiin turhaa krääsää. Nykyisten kulutustottumusten vuoksi ihmiskunta käytti uusiutuvat luonnonvaransa tänä vuonna 1. elokuuta.
Kestävistä ja pitkäikäisistä tuotteista puhuttaessa tekstiilit ovat hyvä esimerkki, sillä yli 40 prosenttia tekstiiliteollisuuden kasvihuonepäästöistä olisi ratkaistavissa pelkästään vaatteiden pidempiaikaisella käytöllä. Tekstiili- ja muotiteollisuus on maailman toiseksi saastuttavin teollisuudenala, joka tuottaa enemmän kasvihuonekaasupäästöjä kuin lento- ja laivaliikenne yhteensä. Ostamalla harkiten laadukkaita ja pitkäikäisiä lempivaatteita ja käyttämällä niitä uudelleen ja uudelleen, annat maapallolle sen ansaitseman joululahjan.
6. Anna aineeton lahja!
Anna aikaasi lahjojen sijaan! Antaudu leikkiin lasten kanssa, lue heille kirjaa, telmi pulkkamäessä. Luo lumet isovanhempien tai naapurin pihasta. Tilaa vanhemmille kotisiivous, tai auta heitä itse jouluvalmisteluissa. Kutsu ystävä jouluglögille.
Hyväntekeväisyysjärjestöjen kautta voit esimerkiksi lahjoittaa jollekin lukutaidon, tukea työtä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, hankkia ihmishenkiä pelastavaa sairaanhoitoa kriisialueille, ostaa esimerkiksi puuroa koko kylälle, ystävän yksinäiselle, apua katastrofin uhreille tai jouluiloa syrjäytymisvaarassa olevalle lapselle.
7. Hanki ruokaa vain sen verran, kuin syöt!
Saa Syödä! -sivuston mukaan koko maailmassa noin 30 prosenttia kaikesta tuotetusta ruoasta päätyy hävikkiin, ja Suomessa kaikesta syömäkelpoisesta ruoasta haaskataan koko elintarvikeketjussa peräti 10–15 prosenttia eli noin 360 miljoonaa kiloa. Tämä tarkoittaa noin 8 000 täysperävaunullista rekkaa ruokajätettä!
Jos ruokahävikkiä jouluna syntyy, hyödynnä tähteet joulun ja uudenvuoden välipäivinä pitsaan, piirakoihin ja keittoihin. Reseptejä ovat koostaneet esimerkiksi Martat.
Lisää vinkkejä ruokahävikin vähentämiseen saa esimerkiksi Saa syödä -sivustolta.
8. Säästä energiaa ja osallistu sen tuottamiseen – lajittele biojätteet!
Lajittelemalla biojätteet osallistut paikallisen kiertotalouden tukemiseen ja kotimaisen energiantuotannon lisäämiseen eli tuet Suomen huoltovarmuutta! LSJH:n toimialueelta kerätty biojäte käsitellään Biolinjan biokaasulaitoksessa Uudessakaupungissa lämmöksi ja lannoitteiksi!
Voit säästää energiaa arjessa monin tavoin. Energiansäästövinkkejä löydät esimerkiksi Kuluttajaliiton sivuilta.
9. Hyödynnä olemassa olevaa!
Kääräise pakettiin itsellesi tarpeeton esine tai tavara, jota tiedät toisen arvostavan.
Ota vinkeistä vaari ja vähennä joulun jätteitä. Jos jouluna jätettä kuitenkin syntyy, kurkkaa alta…
Joulun (ja uudenvuoden) jätteiden ABC
Alumiinivuoka, -folio ja metalliesine
Alumiiniset vuoat ja foliot, metallipurkit ja -kannet lajitellaan muiden metalliesineiden tapaan puhtaiksi huuhdottuina metallinkeräysastiaan.
Amaryllis ja muut joulukukat
Kuolleet huonekasvit ja leikkokukat lajitellaan biojäteastiaan tai omaan kompostoriin. Multaa ei saa laittaa biojätteen joukkoon. Mullan voi laittaa omalle pihalle tai kompostoriin. Vaihtoehtoisesti sen voi lajitella sekajäteastiaan. Sekajätteeseen lajitellaan myös rikkinäiset kukkaruukut. Kukkien muoviset suojaruukut kuuluvat muovipakkauksiin.
Glögitölkki
Kartonkinen glögipakkaus kelpaa kartongin keräykseen alumiinivuorauksesta huolimatta. Valuta ja pakkaa ne tilan säästämiseksi sisäkkäin. Pantilliset glögipullot otetaan vastaan kauppojen pullonpalautusautomaatteihin ja pantittomat lasipullot voi lajitella lasipakkauksiin. Jos korkit vielä pakkauksesta irtoavat, muistathan lajitella ne materiaalin mukaan joko muovipakkaus- tai metallinkeräysastiaan.
Hautakynttilä
Lasinen hautakynttilä lajitellaan sekajätteeseen, sillä kuumuutta kestävä lasi ei sovellu lasipakkausten keräykseen. Sekajäteastia on oikea paikka myös muovisille hautakynttilöille. Metalliset kannet lajitellaan metallinkeräykseen. Jätettä voi vähentää käyttämällä lasinen hautakynttilä uudestaan laittamalla sisälle uuden kynttilän. Led-hautakynttilät kuuluu rikki mennessään toimittaa sähkölaitteiden vastaanottopisteeseen. Palauttaminen on maksutonta! Lähimmän pisteen voit tarkistaa osoitteesta www.kierrätys.info.
Ilotulitteet
Ammutut, täysin sammuneet ja jäähtyneet raketit ovat sekajätettä. Toimita käyttämättä jääneet ja vanhentuneet ilotulitteet ensisijaisesti myyjille. Ellei tämä ole mahdollista, ota yhteyttä poliisiin.
Joulukalenteri ja suklaarasia
Joulukalentereiden ja suklaarasioiden pahviset osat lajitellaan kartongin keräykseen. Muoviosan ja -kääreet voi laittaa muovipakkausten keräykseen. Konvehtirasioiden kerrosten välissä oleva suojapaperi on sekajätettä.
Joulukortit
Jos et säästä, lajittele paperinkeräykseen. Vanhat joulukortit soveltuvat myös mainiosti uusien korttien tai joulukoristeiden askarteluun.
Joulukuusi
Joulukuusia otetaan vastaan risujätteenä veloituksetta lajitteluasemilla. Jotkut taloyhtiöt järjestävät kuusille oman keräyksen. Mikäli muovikuusi meni rikki, on sille oikea osoite metallinkeräysastia tai suurimpien muovikuusien kohdalla lajitteluasema. Vaikka muovikuusesta puhutaankin muovikuusena, on suurin osa sen painosta metallia.
Kinkunrasva ja muut paistinrasvat
Rasva ei kuulu viemäriin! Juoksevat rasvat eivät myöskään kuulu biojätteen keräysastiaan. Juoksevat rasvat laitetaan esimerkiksi maitotölkkiin pakattuna sekajätteen jäteastiaan. Jäähtyneen ja kiinteän kinkunrasvan voi laittaa myös biojätteen joukkoon. Kotikompostoriin voi toki laittaa nestemäisiäkin jätteitä, kuten ruokaöljyä.
Kiuaskivet
Loppuiko löyly kesken? Katosiko kiukaasta puhti? Jotta joulusauna voi lämmetä, on kiukaan kivet vaihdettava uusiin ja vanhat kammettava pois tieltä!
Hyödynnä vanhat luonnonkiviset kiuaskivet ensi sijassa omalla pihalla esimerkiksi istutusten reunoilla. Yksittäisiä kiuaskiviä (korkeintaan 10 litran ämpärillisen) voi hävittää myös laittamalla kivet omaan sekajätteen jäteastiaan. Luonnonkiviset ja keraamiset kiuaskivet otetaan vastaan betoni- ja kiviainesjätteenä kaikilla lajitteluasemilla.
Kynttilänjämät
Steariini- ja parafiinijäämät kannattaa kerätä talteen ja käyttää uusien kynttilöiden valmistukseen. Muuten kynttilöiden jämät kuuluvat sekajätteeseen.
Lahjapakkaus
Lajittele pakkaukset materiaalin mukaan. Muovipakkaukset ja styroksit voi laittaa muovipakkausten keräykseen. Lajittele pahvi- ja kartonkilaatikot kartonkipakkausten keräykseen. Mahdolliset metallikiinnikkeet kuuluvat metallinkeräysastiaan.
Lahjapaperi
Joululahjojen käärepaperit kuuluvat sekajätteen jäteastiaan, eivät paperinkeräykseen. Sekajätteeseen kuuluvat myös pakettinarut. Säästä siisti lahjapaperi ensi jouluksi tai kääri lahjat kauniisti sanomalehtipaperiin, jonka voit lajitella käytön jälkeen paperinkeräykseen. Lahjat voi paketoida myös esimerkiksi uudelleenkäytettäviin kankaisiin, lahjakasseihin tai -pusseihin.
Pahvilaatikot
Yhä useampi tilaa joululahjoja nettikaupoista. Tilaus on lähes poikkeuksetta pakattu pahvilaatikkoon, jotka lajitellaan kartonkipakkausten keräykseen. Kartonkipakkauksista valmistetaan muun muassa talouspaperirullan hylsyjä. Säilytä naapurisopu myös jouluna ja muista litistää pahvilaatikot ennen kuin laitat ne keräysastiaan. Täysi ja ylitse pursuava kartonkipakkausten keräysastia kiristää helposti mieltä ja kieltä. Isot kartonkipakkaukset kannattaa kiikuttaa suosiolla jollekin LSJH:n lajitteluasemista, jossa ne otetaan vastaan maksutta, kuten muutkin pakkausjätteet.
Sähkölaitteet
Jos pukki tuo uuden älypuhelimen tai pelikonsolin, muista laittaa toimiva vanha laite eteenpäin eli lahjoita esimerkiksi tarvitsevalle.
Jos masiina on rikki, lajittele se tietoturvallisesti. Tietoturvajätettä otetaan vastaan LSJH:n Turun Topinojan ja Salon Korvenmäen jätekeskuksissa. Seiffi-palvelu on sekin tietoturvallinen tapa hävittää rikkinäiset datalaitteet.
Rikkinäiset sähkölaitteet, kuten patterilla toimivat lelut ja valosarjat otetaan maksutta vastaan lajitteluasemilla ja niitä myyvissä liikkeissä. Muistathan poistaa rikkinäisistä sähkölaitteista paristot ja pienakut – jos mahdollista – ja lajitella ne paristokeräykseen navat teipattuna.
Tuikunkuori
Tuikkujen ja roihujen alumiinikuoret voi laittaa metallinkeräykseen uuden metallin raaka-aineeksi.
Tähtisadetikku
Käytetyt tähtisadetikut voi laittaa metallinkeräysastiaan, kunhan ne ovat jäähtyneet.
Uudenvuoden tina
Lyijyä sisältävää tinaa ei ole saanut Suomessa myydä enää maaliskuun 2018 jälkeen. Mikäli lyijyä sisältävää tinaa löytyy vielä kotoa, toimita se lajitteluasemille tai kiertäviin keräyksiin. Lyijytön tina lajitellaan metallinkeräykseen. Tinan sijasta voit ennustaa tulevaa vuotta vaikkapa sokerista tai mehiläisvahasta.
Lisää lajitteluohjeita tarjoaa jätteiden ABC osoitteessa www.lsjh.fi/abc, josta voit sanahakua käyttämällä etsiä oikean lajitteluohjeen eri jätteille.