Kuljettajat & urakoitsijat
Tietoa jätteenkuljetusyrityksille
Lounais-Suomen Jätehuolto Oy (LSJH) ylläpitää osakaskuntiensa lukuun yleisiä jätteen vastaanottopaikkoja ja osoittaa jätelajikohtaiset vastaanottopaikat. Kaikki kunnan järjestämisvastuulla olevat jätteet tulee jätelain mukaisesti toimittaa kunnan määräämään vastaanotto- ja käsittelypaikkaan. LSJH vastaanottaa myös kunnan toissijaisen vastuun piiriin kuuluvat elinkeinoelämän jätteet.
Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) osakaskuntien alueelta kerätty asumisen ja kunnan hallinto- ja palvelutoiminnan saostussäiliö-, pienpuhdistamo- ja umpisäiliöliete tulee kuljettaa käsiteltäväksi LSJH:n osoittamiin vastaanottopaikkoihin.
Jätelain mukaan jätteen haltijan tai kuljettajan on laadittava sähköinen siirtoasiakirja seuraavista jätteistä ennen jätteen siirron aloittamista:
- Vaaralliset jätteet
- Saostus- ja umpisäiliölietteet
- Hiekan- ja rasvanerotuskaivolietteet
- Pilaantuneet maa-ainekset
- Muut rakennus- ja purkujätteet (mm. puujätteet, sekalainen rakennus- ja purkujäte)
- POP-jäte (Persistent Organic Pollutants eli pysyvät orgaaniset yhdisteet)
Siirtoasiakirja koskee jätteen ammattimaista kuljettamista. Jos jäte noudetaan kotitaloudesta, sähköisen siirtoasiakirjan laatimisesta, toimittamisesta vastaanottajalle ja säilyttämisestä huolehtii kuljettaja.
Kuljetusliikkeiden asiointi LSJH:n lajitteluasemilla ja jätekeskuksissa
Suuria jäte-eriä vastaanotetaan ja käsitellään jätekeskuksissa
Kuorma-autolla, traktorin peräkärryllä ja vaihtolavalla toimitettavien suurten jäte-erien vastaanotto tapahtuu jätekeskusten vaakatoimistoilla ja ajoneuvovaaoilla.
Jätekeskuksia LSJH:n toimialueella ovat:
- Topinojan jätekeskus Turussa
- Korvenmäen jätekeskus Salossa
- Isosuon jätekeskus Raisiossa
- Rauhalan jätekeskus Paraisilla
Eri jätekeskuksissa vastaanotetaan hieman eri jätelajeja, lisätietoa löydät tältä sivulta Suurten jäte-erien vastaanottomaksut kotitalouksille ja Suurten jäte-erien vastaanottomaksut muille toimijoille -otsikoiden alta.
Huomioithan, että jätelain mukaan jätteen haltijan tai kuljettajan on laadittava sähköinen siirtoasiakirja seuraavista jätteistä ennen jätteen siirron aloittamista. Siirtoasiakirjavelvoite koskee jätteen ammattimaista kuljettamista:
- Vaaralliset jätteet
- Saostus- ja umpisäiliölietteet
- Hiekan- ja rasvanerotuskaivolietteet
- Pilaantuneet maa-ainekset
- Muut rakennus- ja purkujätteet (mm. puujätteet, sekalainen rakennus- ja purkujäte)
Jätekeskuksen alueella toimiminen
- Varustaudu ajoneuvon ulkopuolella liikuttaessa vähintään turvakengillä, huomiovärisillä työvaatteilla sekä työhanskoilla
- Huomioi jätekeskusalueen nopeusrajoitus 30 km / h ja alueen muut liikkujat
- Poista kuorman pressu ennen vaakasillalle ajoa, jotta vaakatoimiston henkilökunta näkee jätteen laadun
- Aja vaakasillalle rauhallisesti, seuraa liikennevaloja
- Avaa vaakapuhelinyhteys ja kerro henkilökunnalle tarvittavat tiedot. Mainitse myös, jos kuormasta on tehty sähköinen siirtoasiakirja
- Kuuntele henkilökunnan ohjeistus tyhjennyspaikasta, kysy tarvittaessa lisätietoa
- Aja tyhjennyspaikalle ja pura kuorma, huomioi turvallisuus
- Ilmoita jätekeskuksen alueella tapahtuneet turvallisuushavainnot, tapaturmat, läheltä piti-tilanteet sekä muut vahingot välittömästi jätekeskuksen vaakatoimistolle:
– Topinojan jätekeskus, puh. 020 728 2130
– Korvenmäen jätekeskus, puh. 02 727 6803
– Isosuon jätekeskus, puh. 020 728 2150
– Rauhalan jätekeskus, puh. 020 728 2160 - Tarvittaessa tilaa koneaputyö jätekeskuksen vaakatoimistolta
- Palaa tyhjennyksen jälkeen toiseen punnitukseen vaakasillalle
- Tarkasta punnitustosite (MaterialPortista tai tuloste vaakatoimistolta). Jos kuormasta on tehty sähköinen siirtoasiakirja, lähetä se jätekeskuksen sähköpostiin.
Jätekeskuksen vaakatoimisto palvelee, auttaa ja opastaa kaikissa tilanteissa.
Asiointi vaakatoimistolla ja MaterialPort
Jätekeskusten vastaanotossa on suurille jäte-erille käytössä MaterialPort-toiminnanohjausjärjestelmä. Kuorman saapuessa vaakatoimistolle, henkilökunta kysyy kuljettajalta kuorman tiedot ja kirjaa ne järjestelmään. Kuljettajan tulee antaa kaikki tarvittavat tiedot ja dokumentit vastaanotossa.
Tarvittavia tietoja ovat muun muassa:
- Laskutussopimus ja asiakas (tai käteis-/korttimaksu)
- Jätteen tuottaja (kotitalous, kunta, muu toimija jne.)
- Noutopaikka ja kunta, jossa jäte on syntynyt
- Jätteen laatu
- Toiminta, jossa jäte on syntynyt
- Kuljetusliikkeen tiedot
- Tarvittaessa viitetieto laskulle
Jätteen tuottaja tai kuljetusliike voi myös itse käyttää MaterialPortia ja täyttää jätekuorman tiedot jo etukäteen MaterialPortiin. Tämä nopeuttaa asiointia jätekeskuksessa. Tällöin henkilökunta tarkistaa ennakkoon täytetyt tiedot vastaanotossa, arvioi jätteen laadun ja soveltuvan käsittelyn, punnitsee ajoneuvon sekä ohjeistaa kuorman purkupaikkaan.
Vaakatoimiston henkilökunta opastaa ja auttaa MaterialPortin käytössä aina tarvittaessa. Voit olla yhteydessä myös LSJH:n järjestelmäsuunnittelija Anna-Maria Mackey’hyn: materialport@lsjh.fi.
MaterialPort-ohjeet:
Punnitustositteet ja jätemääräraportit suoraan MaterialPortista
MaterialPortissa kaikki suurten jäte-erien punnitustapahtumat ovat tallessa ja saatavilla, milloin ja missä tahansa, vaikkapa omalla toimistollasi:
- Ei enää kadonneita punnitustositteita – voit tulostaa tai tallentaa punnitustositteen suoraan MaterialPortista
- Apua laskuntarkistukseen – katso punnitustapahtuman tarkemmat tiedot suoraan MaterialPortista
- Tarvittaessa kuljettaja saa paperisen punnitustositteen jätekeskuksen vaakatoimistolta
MaterialPortissa voit koostaa myös punnitustapahtumista raportin tarvittavilla rajauksilla. Raportin voit tulostaa Excelistä. Lisätietoa järjestelmäsuunnittelija Anna-Maria Mackeylta osoitteesta materialport@lsjh.fi.
Ohjeet:
Tämä hinnasto koskee asumisessa syntyvien jätteiden suurkuormia. Suurkuormilla tarkoitetaan kuorma-autolla, traktorin peräkärryllä tai vaihtolavalla toimitettuja jäte-eriä.
Hinnoittelukäytännöt
- Kuorman vastaanottomaksu määräytyy jätteen laadun ja painon mukaan.
- Jätteen painotieto saadaan punnitsemalla ajoneuvo jätekeskuksen ajoneuvovaakalla sekä saapuessa että lähtiessä.
- Maksullisista kuormista peritään vähimmäishinta 20 kg mukaan.
- Maksullisista suurkuormista veloitetaan lisäksi kuormakohtainen punnitusmaksu.
- Jäte-erän soveltuvuus LSJH:n käsittelyyn arvioidaan vastaanotossa aina eräkohtaisesti. Tarvittaessa kuorma voidaan jättää vastaanottamatta.
- Jätteen tuojan velvollisuutena on olla selvillä jäte-erän tiedoista ja jätteen ominaisuuksista. Tarvittavat tiedot on ilmoitettava vastaanotossa.
- Jos jätekuorma puretaan annettujen ohjeiden vastaisesti tai jätekuorma sisältää muuta jätettä kuin on ilmoitettu, veloitetaan kuormasta hinnaston jätelajin mukainen maksu, sekä kuorman siivoamisesta aiheutuvat kone- ja henkilötyötunnit.
- Suosimme korttimaksua. Maksuvälineinä käyvät käteinen, pankkikortit, Visa Electron, Visa ja MasterCard. Huomioi, että esim. American Express ei käy maksuvälineenä.
Punnitusmaksu, kuormakohtainen | 15,00 € / kerta (alv 0 %) | 18,83 € / kerta (alv 25,5 %) |
Suurkuormien vastaanottomaksut Jätelaji | €/tonni (alv 0 %) | €/tonni (alv 25,5 %) | Vastaanottopaikat |
---|---|---|---|
Asbestia sisältävä jäte | 210,00 | 263,55 | Korvenmäen jätekeskus |
Betoni- ja kiviainesjäte (sivumitta 0-150 mm) | 35,00 | 43,93 | Topinojan ja Korvenmäen jätekeskukset |
Betoni- ja kiviainesjäte (sivumitta 150-1000 mm) | 50,00 | 62,75 | Topinojan ja Korvenmäen jätekeskukset |
Betoni- ja kiviainesjäte (sivumitta yli 1000 mm) | 65,00 | 81,58 | Topinojan ja Korvenmäen jätekeskukset |
Biojäte (kunnan vastuulla oleva) | 41,00 | 51,46 | Topinojan ja Korvenmäen jätekeskukset |
Biojäte, esikäsiteltävä | 120,00 | 150,60 | Topinojan ja Korvenmäen jätekeskukset |
Bitumikattohuopa | 199,00 | 249,75 | Topinojan ja Korvenmäen jätekeskukset |
Haravointijäte kotitalouksista (ei punnitusmaksua) | 0,00 | 0,00 | Topinojan, Korvenmäen, Isosuon ja Rauhalan jätekeskukset |
Haravointijäte muilta asiakkailta | 30,00 | 37,65 | Topinojan, Korvenmäen, Isosuon ja Rauhalan jätekeskukset |
Hiekoitushiekka | 5,00 | 6,28 | Topinojan ja Korvenmäen jätekeskukset |
Hiekoitushiekka, sisältää jätettä | 95,00 | 119,23 | Korvenmäen jätekeskus |
Jätettä sisältävä maa-aines kotitalouksista | 100,00 | 125,50 | Korvenmäen jätekeskus |
Kannot | 70,00 | 87,85 | Topinojan ja Korvenmäen jätekeskukset |
Karkeajäte kotitalouksista (suuri sekalainen lajittelua vaativa kuorma, pehmustetut huonekalut, kodin omat remonttijätteet) | 214,00 | 268,57 | Topinojan ja Korvenmäen jätekeskukset |
Loppujäte | 251,00 | 315,01 | Korvenmäen jätekeskus |
Metalli (ei punnitusmaksua) | 0,00 | 0,00 | Topinojan, Korvenmäen, Isosuon ja Rauhalan jätekeskukset |
Painekyllästetty puu (ei sis. suuria metallikappaleita) | 370,00 | 464,35 | Topinojan ja Korvenmäen jätekeskukset |
Painekyllästetty puu (sis. suuria metallikappaleita) | 400,00 | 502,00 | Topinojan ja Korvenmäen jätekeskukset |
Puujäte (ei punnitusmaksua) | 0,00 | 0,00 | Topinojan, Korvenmäen, Isosuon ja Rauhalan jätekeskukset |
Risujen ja haravointijätteen sekakuormat | 55,00 | 69,03 | Topinojan ja Korvenmäen jätekeskukset |
Risut (ei punnitusmaksua) | 0,00 | 0,00 | Topinojan, Korvenmäen, Isosuon ja Rauhalan jätekeskukset |
Sekajäte, yhdyskuntajäte | 171,00 | 214,61 | Topinojan ja Korvenmäen jätekeskukset |
Lisämaksut | €/h (alv 0 %) | €/h (alv 25,5%) |
---|---|---|
Henkilöaputyö ja pienkonetyö (vain Korvenmäen ja Topinojan jätekeskuksissa, minimiveloitus 30 min) | 64,54 | 81,00 |
Konetyöt (vain Korvenmäen ja Topinojan jätekeskuksissa, minimiveloitus 30 min) | 96,41 | 121,00 |
Jätteenkäsittelymaksut perustuvat jätehuoltolautakunnan hyväksymään jätetaksaan. Oikeudet muutoksiin pidätetään.
Tämä hinnasto koskee muun kuin asumistoiminnan jätteiden suurkuormia. Suurkuormilla tarkoitetaan kuorma-autolla, traktorin peräkärryllä tai vaihtolavalla toimitettuja jäte-eriä.
Hinnoittelukäytännöt
- Kuorman vastaanottomaksu määräytyy jätteen laadun ja painon mukaan.
- Jätteen painotieto saadaan punnitsemalla ajoneuvo jätekeskuksen ajoneuvovaakalla sekä saapuessa että lähtiessä.
- Maksullisista kuormista peritään vähimmäishinta 20 kg mukaan.
- Maksullisista suurkuormista veloitetaan lisäksi kuormakohtainen punnitusmaksu.
- Jäte-erän soveltuvuus LSJH:n käsittelyyn arvioidaan vastaanotossa aina eräkohtaisesti. Tarvittaessa kuorma voidaan jättää vastaanottamatta.
- Jätteen tuojan velvollisuutena on olla selvillä jäte-erän tiedoista ja jätteen ominaisuuksista. Tarvittavat tiedot on ilmoitettava vastaanotossa.
- Jos jätekuorma puretaan annettujen ohjeiden vastaisesti tai jätekuorma sisältää muuta jätettä kuin on ilmoitettu, veloitetaan kuormasta hinnaston jätelajin mukainen maksu, sekä kuorman siivoamisesta aiheutuvat kone- ja henkilötyötunnit.
- Suosimme korttimaksua. Maksuvälineinä käyvät käteinen, pankkikortit, Visa Electron, Visa ja MasterCard. Huomioi, että esim. American Express ei käy maksuvälineenä.
Punnitusmaksu, kuormakohtainen | 15,00 € / kerta (alv 0 %) | 18,83 € / kerta (alv 25,5 %) |
Suurkuormien vastaanottomaksut Jätelaji | €/tonni (alv 0 %) | €/tonni (alv 25,5 %) | Vastaanottopaikat |
---|---|---|---|
Biojäte yrityksistä, luokka 3 (esim. ruokalat, kaupat) | 120,00 | 150,60 | Topinojan ja Korvenmäen jätekeskukset |
Biojäte, esikäsiteltävä | 120,00 | 150,60 | Topinojan, Korvenmäen, Isosuon ja Rauhalan jätekeskukset |
Haravointijäte kunnallisilta, elinkeinotoiminnasta ja muilta toimijoilta | 30,00 | 37,65 | Topinojan, Korvenmäen, Isosuon ja Rauhalan jätekeskukset |
Hiekoitushiekka | 5,00 | 6,28 | Topinojan ja Korvenmäen jätekeskukset |
Hiekoitushiekka, sisältää jätettä | 95,00 | 119,23 | Korvenmäen jätekeskus |
Kannot | 70,00 | 87,85 | Topinojan ja Korvenmäen jätekeskukset |
Karkeajäte (suuri sekalainen lajittelua vaativa kuorma, pehmustetut huonekalut) | 214,00 | 268,57 | Topinojan ja Korvenmäen jätekeskukset |
Loppujäte | 251,00 | 315,01 | Korvenmäen jätekeskus |
Metalli (ei punnitusmaksua) | 0,00 | 0,00 | Topinojan, Korvenmäen, Isosuon ja Rauhalan jätekeskukset |
Puujäte (ei punnitusmaksua) | 0,00 | 0,00 | Topinojan, Korvenmäen, Isosuon ja Rauhalan jätekeskukset |
Risujen ja haravointijätteen sekakuormat | 55,00 | 69,03 | Topinojan ja Korvenmäen jätekeskukset |
Risut (ei punnitusmaksua) | 0,00 | 0,00 | Topinojan, Korvenmäen, Isosuon ja Rauhalan jätekeskukset |
Sekajäte, yhdyskuntajäte | 171,00 | 214,61 | Topinojan ja Korvenmäen jätekeskukset |
Terveydenhuollon erityisjäte (käsin purettavat erät) | 250,00 | 313,75 | Topinojan jätekeskus |
Tietoturvajäte (käsin purettavat erät) | 398,40 | 499,99 | Topinojan ja Korvenmäen jätekeskukset |
Suurkuormien vastaanottomaksut, Jätelaji | €/tonni (alv 0 %) | €/tonni (alv 25,5 %) | Vastaanottopaikat |
---|---|---|---|
Asbestia sisältävä jäte | 210,00 | 263,55 | Korvenmäen jätekeskus |
Betoni- ja tiilijäte (sivumitta 0-150 mm) alle 100 tonnin erät | 35,00 | 43,93 | Topinojan ja Korvenmäen jätekeskukset |
Betoni- ja tiilijäte (sivumitta 150-1000 mm) alle 100 tonnin erät | 50,00 | 62,75 | Topinojan ja Korvenmäen jätekeskukset |
Betoni- ja tiilijäte (sivumitta yli 1000 mm) alle 100 tonnin erät | 65,00 | 81,58 | Topinojan ja Korvenmäen jätekeskukset |
Bitumikattohuopa | 199,00 | 249,75 | Topinojan ja Korvenmäen jätekeskukset |
Karkeajäte (suurikokoinen tai sekalainen rakennus- ja purkujäte) | 214,00 | 268,57 | Topinojan ja Korvenmäen jätekeskukset |
Loppujäte (vastaanotto vain Korvenmäen jätekeskuksessa) | 251,00 | 315,01 | Korvenmäen jätekeskus |
Metalli (ei punnitusmaksua) | 0,00 | 0,00 | Topinojan, Korvenmäen, Isosuon ja Rauhalan jätekeskukset |
Painekyllästetty puu (ei sis. suuria metallikappaleita) | 370,00 | 464,35 | Topinojan ja Korvenmäen jätekeskukset |
Painekyllästetty puu (sis. suuria metallikappaleita) | 400,00 | 502,00 | Topinojan ja Korvenmäen jätekeskukset |
Puujäte (ei punnitusmaksua) | 0,00 | 0,00 | Topinojan, Korvenmäen, Isosuon ja Rauhalan jätekeskukset |
Sähkölaitteet | Maksu (alv 0 %) | Maksu (alv 25,5 %) |
---|---|---|
B2B-laitteet (vastaanotto vain Topinojan jätekeskuksessa, kauppojen kylmäaltaat ja kaapit, yritystulostimet, sairaalalaitteet ym.) | 860 €/t | 1079,30 €/t |
Sopimusjätteet (vastaanotto vain sopimuksesta) | €/tonni (alv 0 %) | €/tonni (alv 25,5 %) |
---|---|---|
Kaatopaikkakelpoiset pilaantuneet maa- ja kiviainekset, teollisuus- ja prosessijätteet, tuotantojätteet ja muut yritysjätteet sekä erityiskäsittelyä vaativat jätteet, joille ei ole määritetty muuta erillistä käsittelymaksua, hyödyntämismahdollisuudesta, laadusta ja määrästä riippuen. | 0–350,00 | 0–439,25 |
Lisämaksut | €/h (alv 0%) | €/h (alv 25,5 %) |
---|---|---|
Henkilöaputyö ja pienkonetyö (vain Korvenmäen ja Topinojan jätekeskuksissa, minimiveloitus 30 min) | 64,54 | 81,00 |
Konetyöt (vain Korvenmäen ja Topinojan jätekeskuksissa, minimiveloitus 30 min) | 96,41 | 121,00 |
Jätteenkäsittelymaksut perustuvat jätehuoltolautakunnan hyväksymään jätetaksaan. Oikeudet muutoksiin pidätetään.
Jätteen vastaanotto- ja käsittelypalveluiden maksutavat ja laskutussopimus
Jätteen vastaanotossa lajitteluasemilla ja jätekeskuksissa jätteen käsittelymaksun voi maksaa kortilla tai tarvittaessa käteisellä. Maksuvälineinä käyvät yleiset pankkikortit, Visa Electron, Visa ja MasterCard. Huomioithan, että esimerkiksi American Express ei käy maksuvälineenä.
Yksityisille asukkaille ja kotitalouksille korttimaksu ja käteinen ovat ainoat maksutavat. Kunnille, yrityksille, yhdistyksille, taloyhtiöille ja muille y-tunnuksellisille toimijoille tarjoamme mahdollisuutta laskutussopimukseen.
Yleistä tietoa jätteen vastaanotto- ja käsittelypalveluiden laskutusasiakkuudesta
Laskutussopimuksella sovitaan LSJH:n lajitteluasemille ja jätekeskuksiin y-tunnuksellisen toimijan tuomien kuormien laskuttamisesta.
Laskutussopimus ei ole tae jätteiden vastaanotolle vaan jäte-erän soveltuvuus LSJH:n käsittelyyn arvioidaan aina vastaanotossa eräkohtaisesti. LSJH vastaanottaa vain toimintansa ympäristölupien mukaisia jätteitä, jotka laatunsa ja määränsä puolesta soveltuvat käsiteltäväksi LSJH:n jätteenkäsittelyprosesseissa. Jätteen haltijan velvollisuutena on olla selvillä jätteen ominaisuuksista ja tarvittaessa toimittaa pyydettävät selvitykset jätteiden ominaisuuksista Lounais-Suomen Jätehuolto Oy:lle ennen jätteiden toimittamista LSJH:n vastaanottoon.
Luottotiedot: Laskutusasiakkuuden ehtona on voimassa oleva y-tunnus ja luottokelpoisuuden arviointi. Mikäli luottotiedoissa tapahtuu heikentymistä, LSJH:lla on oikeus irtisanoa laskutussopimus välittömästi.
Tapahtuman viite-tieto: Kaikki vastaanottojärjestelmämme eivät tallenna etukäteen tai automaattisesti viitetietoja tai vastuuhenkilöitä, joten jäte-erän viite tulee ilmoittaa aina erikseen jätteen vastaanotossa.
Laskun viite-tieto: Laskulle on mahdollista saada asiakkaan ilmoittama vakioviite, joka ilmoitetaan laskutussopimuksella.
Laskutuskausi: Jätteen vastaanotto- ja käsittelypalveluiden laskutuskausi on kaksi viikkoa. Kuukauden ensimmäinen laskutuskausi on aina kuun 1.-15. päivä ja kuukauden toinen laskutuskausi on kuun 16. päivästä kuukauden viimeiseen päivään.
Maksuehto: Jätteen vastaanotto- ja käsittelypalveluiden maksuehto on 14 päivää.
Maksumuistutukset ja perintä: Lounais-Suomen Jätehuolto Oy:n maksumuistutukset sekä perinnän hoitaa Lowell Suomi Oy.
Laskutustiedot
Lähetämme laskut verkkolaskuina. Paperilaskusta veloitamme paperilaskulisän.
Asiakas sitoutuu ilmoittamaan LSJH:lle mahdollisista muutoksista yritysmuodossa, omistussuhteissa, yhteystiedoissa sekä laskutustiedoissa. Muuttuneet tiedot voi ilmoittaa asiakaspalvelu@lsjh.fi.
Laskutustapahtumien tarkastaminen ja reklamaatio
Laskutusasiakkaalla on mahdollisuus saada vastaanotosta kuitti tai punnitustuloste vastaanotetusta kuormasta. Suurkuormien osalta asiakkaalla on mahdollisuus myös käyttää veloituksetta MaterialPort-järjestelmää, josta asiakas näkee kuormien tiedot reaaliajassa. Lue lisää MaterialPortista tämän sivun Asiointi jätekeskuksessa -otsikon alta.
Mikäli laskulla on epäselvyyksiä, yhteys laskulla näkyvään osoitteeseen.
Yritystoiminnassa syntyvä jäte käsitellään pääsääntöisesti kunnan jätehuollon ulkopuolella. Yritykset, kaupat, yksityinen palvelutoiminta ja teollisuus- ja tuotantolaitokset vastaavat lähtökohtaisesti itse jätehuollostaan ja hankkivat tarvitsemansa palvelut yksityisiltä jätealan yrityksiltä.
Kaatopaikkakelpoisuuden perusmäärittelylomake
Jätteen haltijalla tai muulla tuojalla on velvollisuus antaa riittävät tiedot kaatopaikalle toimitettavien jätteiden kaatopaikkakelpoisuuden selvittämiseksi ennen jätteen toimittamista jätteen vastaanottoon. Kaatopaikkakelpoisuuden arviointimenettelyä sovelletaan kaikkiin kaatopaikalle sijoitettaviin jätteisiin. Ainoastaan yhdyskuntajätteen tai laadultaan
ja ominaisuuksiltaan siihen rinnastettavan jätteen, sekä asbestin osalta kaatopaikkakelpoisuutta ei tarvitse arvioida.
Siirtoasiakirja
Siirtoasiakirjat laaditaan nykylakien ja -säädösten mukaan sähköisesti. Jos tähän ei ole edellytyksiä, voi siirtoasiakirjan poikkeuksellisesti laatia paperisena.
Jätekuorma voidaan käännyttää takaisin, jos se sisältää LSJH:n vastaanottoon soveltumatonta jätettä, jos jätteen vastaanotossa ei anneta riittäviä tietoja kuorman sisällöstä, jos kuormalle ei ole maksajaa tai kuormien virheellinen purkaminen on toistuvaa. Palautetut kuormat ilmoitetaan alueen valvoville ympäristöviranomaisille
LSJH:n urakoitsijaksi hakeminen
Lue lisää Lounais-Suomen Jätehuollon kilpailutuksista:
LSJH toteuttaa toimialueemme jätehuoltoa yhteistyössä alan yritysten kanssa. Kilpailutamme kiinteistöiltä kerättävien jätteiden ja lietteiden keräyksiä säännöllisesti. Sopimukset kestävät yleensä 3–7 vuotta. Tällä hetkellä kiinteistöltä tehtävistä kuljetuksista vastaa 15 eri kuljetusurakoitsijaa: Cedde Trans Ab, Eerola-Yhtiöt Oy, Jätehuolto M. Helistölä Oy, Kaivuu ja kuljetus Saarinen Oy, Kuljetus ja jätehuolto Mäkiö Oy, KV-Koneurakointi Oy, Lindqvist Trans, L&T Ympäristöpalvelut Oy, Trans Aarnio Oy, L&T Teollisuuspalvelu Oy, Remeo Oy, Sjöbloms Tanksevice Ab Oy, Verdis Oy, V-S Ympäristöpalvelut Oy ja Östermalm Trading Ab Oy. Kaikkien LSJH:n järjestämien keräysten asiakaspalvelusta vastaa LSJH:n asiakaspalvelu, jonka yhteystiedot löydät Yhteystiedot-sivulta.