Jätehuolto Nousiaisissa
- Lounais-Suomen Jätehuolto on kilpailuttanut asukkaiden puolesta jätteen kuljetukset kunnan alueella ja hoitaa jätehuollon organisoinnin sekä asiakaspalvelun.
- Omalle kiinteistölle tilattavan jäteastian lisäksi on mahdollista sopia lähinaapureiden tai saman tien varrella asuvien kanssa yhteisen jäteastian, ns. kimppa-astian käytöstä.
- Sekajäteastiaan kerätään lajiteltua sekajätettä, josta tuotetaan energiaa jätevoimaloissa. Sekajäteastian ja sen tyhjennykset saa tilattua LSJH:n asiakaspalvelun kautta.
- Kierrätettävät jätteet / pakkausjätteet (kartonki-, lasi-, muovi- ja metallipakkaukset sekä pienmetalli ja paperi) kuuluu lajitella taajamissa sijaitsevissa yli viiden asunnon taloyhtiöissä pihan jätepisteen astioihin. Taajamien ulkopuolisten ja pienempien taloyhtiöiden asukkaat sekä omakotitaloasujat voivat viedä kierrätettävät jätteet Rinki- tai LSJH-ekopisteisiin tai halutessaan hankkia LSJH:n kautta pihalleen pakkausjäteastian ja sen tyhjennyspalvelut.
- Biojäte on jätelain mukaan lajiteltava erikseen joko kompostoriin tai tyhjennettävään biojäteastiaan, mikäli kiinteistö sijaitsee yli 10 000 asukkaan taajama-alueella. Voit tarkistaa jätehuoltokartasta, kuuluuko kiinteistösi yli 10 000 asukkaan taajama-alueen velvoitteiden piiriin. Biojäteastian ja sen tyhjennykset saa tilattua LSJH:n asiakaspalvelun kautta. Lue lisää biojätteen keräyksestä täältä.
- Vaaralliset jätteet tulee viedä lajitteluasemalle tai muuhun vaarallisen jätteen vastaanottopaikkaan.
- Lääkejätteen, poistotekstiilin ja sähkölaitteiden vastaanottopaikat sekä tietoa lietteen keräyksestä löydät kotisivujemme Jätteet & kierrätys -osiosta. Erilaisten jätteiden lajitteluun löytyy kattavasti ohjeita myös Jätteiden ABC -hakukoneesta.
Jäteastian tyhjennysmaksut ja jätehuollon perusmaksu
Tarkista kuntasi jätteiden tyhjennysmaksut täältä.
Tyhjennysmaksujen lisäksi asukkailta kerätään jätehuollon perusmaksua. Perusmaksu on asuntokohtainen vuosimaksu, jolla katetaan kotitalouksille asiointihetkellä maksuttomia jätehuoltopalveluja ja jätehuollon viranomaistoimintaa.
Astiapalvelu kuuluu jatkossa jäteastian tyhjennysmaksuun
Elokuusta 2024 alkaen LSJH:n alueella on käytössä astiapalvelumalli pyörällisille 140–660 litraisille astioille. Tämä tarkoittaa sitä, että LSJH toimittaa tarvittaessa jäteastiat niille kiinteistöille, joilla käytetään käsin siirrettäviä 140–660 litran jäteastioita.
Kiinteistöillä käytössä olevat kiinteistönhaltijoiden omat jäteastiat korvataan LSJH:n toimittamilla jäteastioilla sitä mukaa, kun ne ovat huonokuntoisuuden vuoksi käyttöön sopimattomia, tai mikäli jäteastia ei sovellu alueen jätteenkeräysjärjestelmään. LSJH arvioi jäteastioiden korvaamisen tarpeen. Astiapalvelun hinta tulee sisältymään jäteastioiden tyhjennysmaksuun 1.1.2025 alkaen.
Jätteiden keräysvelvoitteet – Miten toimin?
Vuonna 2021 voimaan astuneen jätelain mukaan kaikissa yli viiden huoneiston asuinkiinteistöissä taajamissa on oltava jätepiste, joihin asukas lajittelee erikseen sekajätteen, biojätteen sekä kartonki-, muovi-, metalli- ja lasipakkaukset. Tämän lisäksi kaikilla tiheästi asuttujen alueiden kiinteistöillä biojäte on lajiteltava kompostoriin tai tyhjennettävään biojäteastiaan. Kuntien tehtävä on huolehtia jätekuljetuksista.
Jätelaji | Asuntojen määrä, kiinteistö taajamassa | Asuntojen määrä, kiinteistö yli 10 000 asukkaan taajamassa | Asuntojen määrä, kiinteistö taajaman ulkopuolella |
---|---|---|---|
Sekajäte | 1 tai enemmän | 1 tai enemmän | 1 tai enemmän |
Biojäte | 5 tai enemmän | 1 tai enemmän | |
Metalli (pakkaukset ja pienmetalli) | 5 tai enemmän | ||
Lasipakkaukset | 5 tai enemmän | ||
Muovipakkaukset | 5 tai enemmän | ||
Kartonkipakkaukset | 5 tai enemmän | ||
Keräyspaperi | Kuten jätelain 49 ja 50 § määräävät |
Mistä tiedät, kuulutko biojätteen erilliskeräysvelvoitteen piiriin?
Lounais-Suomen jätehuoltolautakunnan sähköisestä jätehuoltokartasta voit tarkistaa postiosoitteen perusteella, kuuluuko kiinteistösi biojätteen erilliskeräysvelvoitteen piiriin. Samalta kartalta näet myös vapaaehtoisen erilliskeräyksen alueen.
Biojätteen erilliskeräysvelvoite ei koske kiinteistöjä, joilla syntyvä biojäte kompostoidaan kyseisellä kiinteistöllä. Biojätteen kompostoinnista tulee aina tehdä kompostointi-ilmoitus.
Biojätteen lajitteluvelvollisuus koskee taajamissa sijaitsevia yli viiden huoneiston kiinteistöjä ja yli 10 000 asukkaan taajamissa kaikkia kiinteistöjä. Biojätteen erilliskeräyksen järjestämisen vaihtoehtoina on hankkia joko omaksi tai kimppaan naapureiden kanssa kompostori tai tilata OmaLSJH:sta tai asiakaspalvelusta biojäteastia ja sen tyhjennykset.
Biojätteen lajitteluun on erilaisia vaihtoehtoja:
1. Biojäteastia
- LSJH:n kautta hankittava 140 l tai 240 l biojäteastia (1 ja 2 viikon tyhjennysrytmillä).
- LSJH:n kautta hankittava 140 l tai 240 l tuulettuva biojäteastia (enintään 4 viikon tyhjennysrytmillä).
- Liity tai perusta biokimppa yhdessä lähinaapureiden kanssa.
Biojäteastia ja sen tyhjennykset tilataan OmaLSJH:n tai asiakaspalvelun kautta. Lue lisää astiapalvelusta.
Kimppa-astiapalvelu ja kimppa-astia tilataan sähköisen lomakkeen kautta tai ottamalla yhteyttä asiakaspalveluumme. Myöhemmässä vaiheessa kimppa-astiapalvelukin tulee tilattavaksi OmaLSJH:n kautta.
2. Kompostori
- Kompostoi itse kompostorissa ja ilmoita kompostoinnista jätehuoltoviranomaiselle.
- Liity tai perusta kimppakompostori useamman kiinteistön kesken. Kimpan perustaja ilmoittaa kompostoinnista jätehuoltoviranomaiselle.
Kompostointi-ilmoituksen teet helpoiten LSJH:n sähköisen asiointipalvelun OmaLSJH:n kautta. Ohjeet kompostointi-ilmoituksen tekemiseen löydät täältä.
Jäteastian hankinta ja sijoittaminen
- Kiinteistönhaltija hankkii jäteastiat OmaLSJH:sta tai asiakaspalvelumme kautta. Asiakaspalvelumme neuvoo sopivan astian valinnassa. Lisätietoa astiavaihtoehdoista täältä.
- Sijoita jäteastia niin, että jäteautolla pääsee vähintään 10 metrin päähän astiasta. Hyvä sijoituspaikka on usein kiinteistölle johtavan tien liittymä. Tien tulee olla riittävän kantava, koska jäteauto voi painaa yli 20 tonnia. Myös auton kääntymiseen pitää tarvittaessa varata tilaa.
- Jäteastia merkitään tarralla, jossa on tieto jätelajista (esim. sekajäte) ja kiinteistön osoite tai osoitenumero. Osoitetiedon on oltava näkyvissä ajoväylän suunnalta. Maksuttomia jäteastiatarroja voit tarvittaesssa tilata asiakaspalvelustamme tai osoitteesta www.lsjh.fi/tilaamo.
Jäteastian tyhjentäminen
- Sekajäteastiat on tyhjennettävä vähintään neljän viikon välein. Poikkeuksena taajaman ulkopuolella sijaitsevat kiinteistöt, sillä niihin voi talviaikana (viikot 41–17) valita myös kahdeksan viikon tyhjennysvälin. Sekajäteastian tyhjennysväliä voi pidentää lajittelemalla biojätteet erikseen joko kompostoimalla tai lajittelemalla ne tyhjennettävään biojäteastiaan. Jos ruokajätteet kompostoidaan pieneläimiltä suojatussa kompostorissa tai lajitellaan tyhjennettävään biojäteastiaan, voidaan sekajäteastia tyhjentää kahdeksan tai jopa kuudentoista viikon välein.
- Biojäteastiat on tyhjennettävä vähintään kahden viikon välein. Neljän viikon tyhjennysväliä voidaan käyttää, jos biojäte kerätään tuulettuvaan biojäteastiaan, syväkeräysastiaan tai jäähdytettyyn jätehuoneeseen sijoitettuihin jäteastioihin, sekä taajaman ulkopuolella sijaitsevilla kiinteistöillä talviaikana (viikot 41–17).
- Kartonki- ja muovipakkausten keräysastiat on tyhjennettävä vähintään 24 viikon välein.
- Lasi- ja metallipakkausten keräysastiat on tyhjennettävä vähintään 52 viikon välein.
- Vapaa-ajan kiinteistöjen tulee kuulua jätteenkuljetuksen piiriin vähintään toukokuun ja lokakuun alun (viikot 18–40) välisen ajan. Jos jäteastiaa käytetään vain kesällä, sen on oltava tyhjä kesäaikaisen käytön päättymisen jälkeen.
- Jäteastian tyhjennyspäivä pyritään pitämään aina samana viikonpäivänä, mutta se voi vaihdella +/- 2 työpäivää. Voit tarkistaa jäteastiasi seuraavan tyhjennyspäivän kotisivujemme Chattibotti-palvelun kautta asiakasnumerosi avulla. Jäteastioita ei tyhjennetä arkipyhinä. Tyhjennyksiin vaikuttavat muutokset tulee ilmoittaa LSJH:lle viimeistään kolme arkipäivää ennen tyhjennystä. Tällaisia ovat mm. tyhjennyspalvelun päättäminen, tyhjennyskerran peruuttaminen tai tyhjennysten määräaikainen keskeyttäminen. Muistathan huolehtia, että LSJH:lla on ajantasaiset yhteystietosi.
Tulossa Nousiaisissa
Muut palvelut
Mitä haluat lajitella?
Jätteiden ABC auttaa lajittelussa – syötä hakukenttään jätteen nimi ja löydät sen lajitteluohjeen!
Voit myös selata jätteitä aakkosellisen hakemiston avulla tai tutustua eri jätelajeihin Jätteiden ABC -sivuilla.